Mustaruudin SM-kisat Orivedellä 3.-4.7.2010

Mustaruudin vuoden 2010 Suomen mestaruudet ratkottiin 3.-4.7. jälleen Orivedellä, joka on maamme mustaruutiammunnan kehto ja itseoikeutettu keskus. Kilpailuun oli ilmoittautunut 60 osanottajaa, ja useimmat heistä osallistuivat moneen lajiin. Keskimäärin kilpailusuorituksia kertyi neljä kilpailijaa kohti, mutta ahkerin osallistuja urakoi peräti 11 lajia. Helteisessä säässä oli turnauskestävyys koetuksella, ja Loilon radalla riitti jyskettä ja sakeita savupilviä koko viikonlopuksi.

SM-kisat ovat ainoa vuotuinen kilpailu, jossa ammutaan kaikki Suomessa hyväksytyt mustaruutilajit. Lajien suuri määrä ja niiden määritelmät aiheuttavat varmasti hämmennystä niihin ensi kertaa tutustuville. Runsaudesta selittyy suuri osa sillä, että lajit kattavat monen sadan vuoden aikana käytössä olleet asetyypit laidasta laitaan. On pitkiä ja lyhyitä aseita, rihlattuja ja sileäpiippuisia, lunttulukko-, piilukko-, nallilukko- ja patruuna-aseita. Joissain lajeissa vain alkuperäisaseet ovat sallittuja, toisissa taas sallitaan myös, tai ainoastaan, uustuotantoa olevat replikat. Toiset pitkien aseiden lajit ammutaan pystystä, toiset taas makuulta. Ja niin edelleen. Naisille on yksi oma kiväärilaji ja toisessa kiväärilajissa oma luokka, muuten naiset kilpailevat miesten kanssa samoissa lajeissa ja sarjoissa. Ainoa ikäsarja on Y60, kaikki muut ampuvat yleisessä sarjassa.

Oma lajivalikoimani on kasvanut kalustohankintojen myötä viime kaudesta aika tavalla. Näissä kisoissa ammuin kaikkiaan neljä lajia: Mariette (nallilukkorevolveri 25 m), Donald Malson (nallilukkorevolveri 50 m), Smith&Wesson (takaaladattava revolveri) ja Kuchenreuter (nallilukkopistooli). Oikeastaan pistooliampujan vakiorepertoaarista minulta puuttuu enää Cominazzo (piilukkopistooli), joka sekin tullee jossain vaiheessa hankittavaksi. Kunnolliset piilukkopistoolit vain ovat ryökäleen kalliita, joten jonkin aikaa täytyy vielä lihottaa säästöpossua.

Eri lajien ampumamatkat on pyritty sovittamaan kullekin asetyypille luonteviksi. Tauluja on käytössä kahta tyyppiä, tavallinen pistoolitaulu ja ns. ranskalainen kivääritaulu, jossa kymppi on halkaisijaltaan 80 mm ja "mustan" halkaisija 400 mm. Ranskalaiseen tauluun ammutaan vain 50 m muskettilajit, kaikissa muissa lajeissa käytetään pistoolitaulua. Rihlakiväärilajeista seisten ammuttavissa matka on 50 metriä, makuulta ammuttavissa 100 m. Lyhyillä aseilla ammutaan normaalilta 25 m matkalta, paitsi nallilukkorevolverilla ammutaan myös 50 metriltä. Haulikoilla ammutaan lentoon tavallisia savikiekkoja, kansallista trappia muistuttavilla säännöillä mutta lyhyemmältä matkalta.

Yksi yhteinen tekijä kaikilla lajeilla tietysti on: aseissa käytetään mustaa ruutia. Se oli ruutiaseiden ainoana ajoaineena noin 600 vuoden ajan, kunnes nykyaikainen savuton ruuti sen vasta noin 120 vuotta sitten syrjäytti. Jos asetta ajatellaan työkaluna, jonka käyttämisen pitäisi olla mahdollisimman vaivatonta, niin mustaruudilla on paljon huonoja ominaisuuksia. Se savuaa ja sotkee aseen sekä ampujan kädet mustiksi. Mustaruuti tuottaa palaessaan suuren määrän kiinteää, pahalta haisevaa karstaa, jota kerääntyy aseen piippuun. Siellä se vaikeuttaa seuraavan panoksen lataamista ja huonontaa tarkkuutta. Monet ampujat pyyhkäisevätkin puhdistuspuikolla enimmät karstat pois joka laukauksen jälkeen. Karsta on myös syövyttävää, joten se täytyy puhdistaa aseesta tarkasti pois heti ampumasuorituksen jälkeen, tai viimeistään samana iltana. Onneksi tähän ei tarvita kuumaa vettä kummempaa liuotinta, mutta pois pestessä se karsta vasta pahalta haiseekin.

Vaippaluoteja ei käytetä, vaan mustaruutiaseiden luodit ovat pehmeää lyijyä. Useimmiten käytetään palloluoteja, mutta eräissä rihlakiväärilajeissa sekä patruuna-aseissa käytetään myös kartioluoteja. Luodit pitää voidella tavalla tai toisella, ettei piipun sisäpinta lyijyty. Voiteluaine myös pehmentää mustaruudin karstaa ja vähentää sen tarttumista piippuun. Esimerkiksi suustaladattavissa palloluotia käyttävissä aseissa luoti painetaan piipun suusta sisään rasvatun kangaslapun kanssa. Lappu asettuu tiiviisti luodin ympärille, eikä luoti kosketa lainkaan piipun seinämiin. Monet ampujat valmistavat luotirasvansa itse, ja niiden keittely onkin suurta salatiedettä. Oman reseptin paremmuuteen uskotaan, eikä sitä hevin ampujatovereille paljasteta. Enkä minäkään aio kertoa käyttämästäni rasvasta enempää kuin että sitä saa eräästä halpoja autotarvikkeita myyvästä kaupasta, jonka nimi alkaa B:llä.

Kaikissa luotilajeissa ammutaan 30 minuutin aikana 13 laukausta, joista 10 parasta lasketaan tulokseen. Puoli tuntia saattaa vaikuttaa laukausmäärään nähden pitkältä ajalta, mutta on huomioitava aseiden hidas lataaminen. Itselleni ei nallilukkoaseiden kanssa ylimäärästä aikaa juurikaan jää, mikäli joutuu tekemään useita nostoja laukausta kohden. Ja "nallipyssyt" ovat kuitenkin helpoimpia ladattavia. Ei voi kuin ihmetellä, miten piilukko- ja erityisesti lunttulukkoaseilla saadaan kaikki laukaukset säädetyn ajan puitteissa matkaan.  Ja sitten puuha vasta mielenkiintoiseksi muuttuu, jos ase lakkaa kesken suorituksen sytyttämästä. Silloin on ryhdyttävä pikaisiin huoltohommiin, vaihdettava piikivi, puhdistettava sankkireikä tai tehtävä muu taika jolla aseen saa taas toimimaan.

Moni varmaan nyt ihmettelee, miksi ihmeessä mustaruudilla nykyään enää ammutaan, jos se on noin hankalaa. Varsinkin kun lisävaikeutta ampumiseen aiheuttaa aseiden oman aikansa mukainen ergonomia, jota ei saa muuttaa itselle sopivaksi, vaan ase on säilytettävä alkuperäismallin mukaisena. Vastaukseksi voin vain todeta, että jos kerrankin pääset kokeilemaan mustaruutiasetta, niin tiedät miksi. Jymäkkä ääni, pehmeä rekyyli, päivänvalossakin leimahtava suuliekki, valkean savun pöllähdys ja sen tuoksu ovat yksinkertaisesti elämys. Lataustekniikan opiskelu ja ampumisen vaativuus ovat haaste. Vaikka aseet eivät puhtaasti mekaanisessa tarkkuudessa aivan nykyaikaisille kilpa-aseille pärjääkään, ovat esimerkiksi nallilukkopistoolit kuitenkin niin tarkkoja, että suurin osuntaan vaikuttava tekijä on taatusti ampuja itse. Mustaruutiammunta on myös mitä suurimmassa määrin historian elävöittämistä. Jo säännöissä todetaan, että lajia ampuvan oletetaan olevan aktiivisesti kiinnostunut käyttämiensä aseiden historiasta. Kilpailuihin voi ja olisi jopa suotavaa pukeutua käyttämänsä aseen periodin mukaiseen asuun, tosin tätä näkee kotimaisissa kilpailuissa valitettavan harvoin. Kaikkiaan, mustaruutiammunnassa on kysymys paljosta muustakin kuin vain tarkasta osumisesta.

Mustaruutiammunta on niin hauskaa, että on oikeastaan sääli että siinä pitää kilpailla. Mutta kun sentään SM-kisoissa oltiin, kai nyt sitten omista ja muidenkin tuloksista pitää jotain sanoa.

Mariettessa pystyin ampumaan suunnilleen harjoitustason mukaisen tuloksen, 86 pistettä, joka riitti kovassa seurassa sijoitukseen 12/20. Marietten voitti Tarmo Ansamaa (TSA) tuloksella 95.

Donald Malson meni sitten aivan surkeasti, tulos vain 49 pistettä ja sijoitus 14/15. Voisi tietysti moittia kalustoa ja sitä että MU:n radoilla ei voi harjoitella revolverilla 50 metriin. Mutta karu totuus on että hermot pettivät. Marietten ja Donald Malsonin tulokset lasketaan yhteen lajiksi Remington, jossa siinäkin tulos jäi perin huonoksi, 135 pistettä ja sijoitus 14/15. TSA:n Veikko Ratsula voitti sekä Donald Malsonin (78 pistettä) että Remingtonin (167 pistettä).

Toinen pieleen mennyt ammuttava laji oli Smith&Wesson, siinä tuli saaliiksi vain 79 pistettä ja sijoitus 6/7. Epäonnistuminen oli sikäli kummallista, että ammunta tuntui sujuvan isommitta ongelmitta, ja osumatkin olivat aluksi hyviä. Mutta sitten tapahtui jotakin ja osunta katosi. Tekninen ongelma ei ole aivan poissuljettu, sillä käytin patruunoissa latausta jota olin testannut vain kerran, ja paljon viileämmissä olosuhteissa. Helteessä taisi pehmetä joko luotirasva tai ampujan pää. Lajin voitti Pekka Paatinen (SSG) 91 pisteellä.

Viimeinen lajini oli Kuchenreuter, ja siinä tuli mukava yllätys: kilpailuennätystulos 89 ja sijoitus 11/25, johon olen sangen tyytyväinen. Kyseessä oli vasta kolmas tässä lajissa ampumani kilpailu, ja ampumatekniikan kanssa on ollut tätä ennen melkoisia vaikeuksia. Jotain teen nyt ilmeisesti oikein, koska tuloksessa oli 4x10 ja 3x9. Valitettavasti tauluista löytyi myös huonoja osumia, ja niiden syy on se sama vanha, eli hermoilu. Kuchenreuterin voittajaksi selvisi Jukka Päärnilä (SSG) peräti 95 pisteen tuloksella.

Mustaruutiaseen lataaminen on monivaiheinen toimitus, jossa tekee kilpailun jännityksessä helposti virheitä. On tavattoman helppoa esimerkiksi ladata nallilukkopistooli pelkällä kuulalla ilman ruutia, tai pudottaa revolverin kammioon vahingossa tupla-annos ruutia. Onnistuin kuitenkin tällä kertaa selvittämään kaikki lajit ilman sähläyksiä, mitä on sinällään pidettävä menestyksenä ja merkkinä kilpailukokemuksen karttumisesta.

Kisan tuloksia kokonaisuutena tarkastellen, Sibbo Skyttegille on tällä hetkellä selkeästi maamme menestyvin mustaruutiseura. He saalistivat kaikkiaan 15 Suomen mestaruutta. Mestaruuksia ja palkintosijoja keräsivät myös muun muassa Turun Seudun Ampujat, Salon Seudun Ampujat, Lempäälän Ampujat, Varkauden Ampujat ja Oriveden Ampujat.

SM-kisojen kaikki tulokset 

Tulkoon vielä mainituksi kisojen mieleenpainuvin suoritus. Sunnuntain päätteeksi ammuttiin viimeisenä, ylimääräisenä lajina mustaruutitykki. Siihen oli ilmoittautunut vain yksi osallistuja, tykkiharrastuksen Grand Old Man Jukka Seppälä. Hän haalasi kanuunansa asemaan pienen kummun päälle, urakkansa jo valmiiksi saaneiden ampujien kerääntyessä katsomoksi, tietäen että nyt seuraa jotain mitä ei joka kisoissa näe. Jukka latasi tykkinsä huolellisesti, tähtäsi vielä huolellisemmin 50 m päässä olevaan tauluun, ja tarjosi tulta sankkireikään. Mahtava jymäys ja savu, eikä osuman toteamiseen tarvittu kiikaria: napakymppi! Suoritus kirvoitti yleisöltä raikuvat aplodit, ja luulenpa että itse Napoleon olisi yhtynyt niihin.