Suunnistuskoulu

Lasten suunnistuskoulu 2024

Mäntsälän Urheilijoiden suunnistuskoulu on suunnattu erityisesti alakouluikäisille, mutta mukaan voi tulla jo hiukan nuorempanakin oman aikuisen kanssa. Myös kouluikäisten vanhemmat ovat kovin tervetulleita liikkumaan ja oppimaan suunnistuksen perustaitoja lapsensa kanssa. Aloittaa voi myös yläkouluiässä - suunnistus on kaikenikäisten laji, eikä koskaan ole liian myöhäistä aloittaa kivaa harrastusta!

Ohjattuja suunnistuskoulukertoja on seitsemän. Lisäksi jaetaan tietoa lähiseudun tapahtumista ja kisoista. Lisää omatoimista harjoitusta saa MU:n keskiviikkoillan kuntorasteilla, jossa 14-vuotiaat ja nuoremmat saavat kartan ilmaiseksi.

Suunnistuskoulu kokoontuu torstaisin klo 18.30. Lopetamme noin klo 19.45.

Suunnistuskoulun alustavat kokoontumispaikat:

25.4.

Urheilupuisto, keskusurheilukentän luona

2.5.

Anttilan asukaspuisto, Ansaritien leikkipuisto

9.5.

Mallamäki Viertolantien alkupään metsäparkki

16.5.

Mustamäki, Pukkimäentien jatkeelta metsätietä vesitorninmäen alaparkkiin

23.5.

Hirvihaaran hiihtokeskus

30.5.

Lukko

6.6.

Kaunismäki

Tarkemmat osoitteet selviävät lähempänä tapahtumia. Kokoontumistiedot tulevat suunnistuskoulun kotisivulle sekä Whatsapp-ryhmään.

Mitä maksaa ja mitä maksuun sisältyy?

Suunnistuksen jaostomaksu on 14-vuotiailta ja nuoremmilta 30 €. Jaostomaksun lisäksi tulee maksaa seuran jäsenmaksu suoraan MU:lle (12 €). 

Maksuihin sisältyy suunnistuskouluohjaus ja mahdollisuus saada koko kauden ajan ajankohtaista tietoa erityisesti lapsille suunnatuista lähialueen tapahtumista. Myös kilpailujen osallistumismaksut maksetaan. Kilpailuihin ilmoittautumistavasta saat lisätietoa ohjaajilta.  

Suunnistuskoululaiset on vakuutettu suunnistustapahtumissa suunnistuskoulun ajan. Halutessaan voi lunastaa suunnistuksen kilpailulisenssin ja sen yhteyteen koko loppuvuoden kattavan suunnistusvakuutuksen.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautumiset suunnistuskouluun tehdään etukäteen suunnistusjaoston nettisivujen lomakkeella.

Lisätietoja

Paljon tutkimisen arvoisia asioita löydät kuntosuunnistussivujen "Suunnistusaiheisia linkkejä" osiosta.

Mukaan treeneihin tarvitset ulkoiluvaatteet ja hyvät kengät, joiden kastuminen ei haittaa. Jos sinulla on oma kompassi, ota sekin mukaan. Tervetuloa suunnistamaan!

Kysy lisää: Maisa Korhonen maisakom@gmail.com